loka 232019
Nuorisotyön viikko Virkussa

Jyväskylän seudun Nuorisoseuran Virkku-tiimissä (ESR) opitaan yhdessä ideoimalla, tekemällä ja kehittämällä. Tiimissä tehdään taidetta, tutustutaan luoviin aloihin, harjoitellaan ohjaamista sekä suunnitellaan ja toteutetaan projekteja eri kohderyhmille. Yhteiset projektit paitsi tukevat työllistymistä sekä edistävät luovaa toimintaa ja kulttuurin kuluttamista.

Virkku-tiimiläiset kokosivat tiimin tunnelmia ja toimintaa Nuorisotyön viikon ajalta:

Maanantai

Maanantaina virkussa oli Mikon suunnittelema ohjaus hetki, Mikko ohjasi Virkku-tiimiläisille leveldesignia. Leveldesign on kenttäsuunnittelua, jossa suunnitellaan johonkin peliin itse kenttiä. Tällä kertaa omat kentät suunniteltiin super marioon. Tiimiläiset oppivat innoissaan kenttä suunnittelun perusteita. 

Tiistai

Etäpäivä jolloin tiimiläiset voivat tehdä esimerkiksi kouluasioita, etätehtäviä, oman projektin suunnittelua sekä vierailla haluamissaan yrityksissä tai yhdistyksissä.

Keskiviikko

Keskiviikko aamuna olimme Uraverkoston järjestämässä valmennuksessa Finnkinolla. Valmennus koski muutosjoustavuutta. Puhumassa valmennuksessa oli Mikko Kalliola. Kävimme keskustelua valmennuksesta ja tiimin mielestä se oli hyvä ja hyödyllinen tulevaisuuden kannalta. Puhuja kertoi aiheesta monipuolisesti ja aihe oli kiinnostava. Iltapäivällä suuntasimme kirjastoon jossa keskustelimme valmennuksesta ja mieleenpainuvista asioista sen jälkeen suunnittelimme Matka halki Mataran pistettä. Kävimme läpi nuorisoseuralla järjestettävää toimintaa ja mitä Virkku-tiimi tekee, jotta jokainen osaisi pisteellä kertoa toiminnasta.

Torstai

Torstaina olimme mukana matka halki mataran tapahtumassa. Matka halki Mataran tapahtumassa eri alojen opiskelijat saavat tutustua eri järjestöjen toimijoihin. Tapahtuman aikana me tiimiläiset saimme myös kiertää eri pisteillä tutustumassa.

Perjantai

Perjantai aamulla Nina Korento kävi kertomassa omaa yrittäjätarinaansa. Sen jälkeen nuorten taidetyöpajan elämyspaja kävi tutustumassa Virkkuun ja kertomassa elämyspajan toiminnasta ja kuulemassa Virkku-tiimiläisten kokemuksia virkusta. Iltapäivällä tiimi jakautui tekemään useita eri projekteja yhtäaikaa. 


Write a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *