tammi 302019
Virkun terkut!

Tässä on kuva Virkun perusarkipäivästä: yksi istuu koneella ja muut nukkuu päikkäreitä. NuorisoSeuran Virkku, eli än-äs-virkku, eli niin sanotusti virkku, right? Ensi näkemältä kuvasta ei uskoisi, että täällä opetellaan työllistymistä edistäviä taitoja. 

Mitä tässä kuvassa oikeasti tapahtuu? 

On perjantai, eli viikon vika päivä. Takana on neljä päivää uusien asioiden opettelua, uusiin ihmisiin tutustumista, uusissa paikoissa käymistä, kaikenlaisia uusia tilanteita. Perjantaina päivä alkoi improlla, jonka ohjasi yksi tiimiläisistä. Improkin oli uusi juttu, ja varsinkin sen ohjaaminen! Impron päätteeksi ohjausvuorossa ollut tiimiläinen pyysi itselleen palautetta, ja muut antoivat kehuja, rakentavaa kritiikkiä ja kehityskelpoisia ideoita jatkoa varten. Puhuttiiin, mitkä harjoitukset olivat hyviä ja mitkä huonoja, ja ennen kaikkea – miksi ne olivat huonoja? Missä tilanteessa ne olisivat hyviä? Vaikka impro oli ollut jännittävää, niin kaikki osallistuivat täysiä. Ja enemmän impronneet kehuivat muiden heittäytymiskykyä.

Sovittiin, että kun mennään muutaman viikon päästä vetämään improtuokio uuteen paikkaan ja taas uusien ihmisten kanssa, niin suunnitellaan tuokio yhdessä ja vedetään se niin ikään yhdessä. Alustavasti jo mietittiin, mitkä harjoituksista sopisi, ja todettiin että otetaan joku palis ihan vaan improtuokion suunnittelulle. Paliksen päivämäärä on nyt kalenterissa kaksi päivää ennen h-hetkeä. Suunnitteilla oleva improtuokio vedetään muille työttömille työnhakijoille yhteistyökumppanin toimitiloissa. Yksi tiimiläisistä oli jo aiemmin paikkaan yhteydessä ja sopi ajankohdasta – mä oikeastaan vaan nyökyttelin.

Perjantai päättyy tiimipalikseen, jossa palautetta annetaan paitsi viikon sisällöistä niin nykyään myös – erään tiimiläisten ehdotuksesta – muille tiimiläisille. Kuvan koneella istuja valmistelee juuri palista, jonka hän myös vetää. Päiväuneksijoista yksi huutaa: ”Anna, voiksä somettaa ku me ollaan päikkäreillä?”.

Välillä mun työ tiimiläisten kanssa on naurettavan helppoa. Mä oikeastaan tuun paikalle, avaan ovet, keitän kahvit, heitän huonoa läppää, ehkä sählään vähän jotain ylimääräistä ennen kuin joku muistuttaa mua mitä oikeasti piti tehdä ja lopuksi suljen ovet. Tietenkään mun työaika ei lopu siihen, mutta kaikki olennainen on oikeastaan jo tapahtunut. Loppu on sitten pähkäilyä, että miten kaikki ne kokemukset, uskaltamiset, oppimiset ja osaamiset voisi tuoda ilmi.

-Anna Leino, Virkku-tiimin koordinaattori


Write a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *